Hakukoneoptimointi, sivujen optimointi
Sanalla "optimointi" viitataan verkkosivujen sisältöön, joka optimoidaan hakukoneystävälliseksi. Tämä tarkoittaa, että verkkosivut suunnitellaan ja toteutetaan hakukoneita ajatellen. Hakukoneoptimointi on prosessina aikaavievä, mutta saavutetusta tuloksesta on usein pitkäaikaista hyötyä. Hakukoneoptimointiin läheisesti liittyvää toimintaa on tehokkaiden sisääntulosivujen suunnittelu, jolla pyritään houkuttelemaan sivustolle saapuva kävijä esimerkiksi tilaamaan jotakin.
Hakukoneoptimoidun sivun sijoitus hakutuloksissa voi vaihdella huomattavasti, koska hakukoneet (esimerkiksi Google, Bing, Yahoo!) muuttavat jatkuvasti algoritmejään eli tapaansa järjestää hakutuloksia. Muita tulosten muuttumiseen vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi kilpailijoiden tekemät optimoinnit ja verkkosivujen päivitykset. Googlessa hakutuloksien järjestys perustuu yli 200 eri kriteeriin.
Hakukoneoptimointi tarvitsee sisältöä
Jos sivusto ei sisällä kertovaa tekstiä siitä asiasta, jolla halutaan löytyä hakukoneissa, eivät mitkään kikat auta. Tai jos auttavatkin, on niissä kyseessä hakukoneiden huijaaminen. Jos huijaaminen paljastuu, saattaa sivusto poistua kokonaan hakukoneen hakutuloksista. Siksi kannattaa käyttää aikaa ja voimavaroja kertovan tekstin tuottamiseen. Tekstin tuottamisen voi antaa myös siihen erikoistuneelle ammattilaiselle, copywriterille.
Mitkä sanat pitäisi optimoida hakukoneoptimoinnissa?
Pääsääntöisesti kannattaa valita sellaisia sanoja, jotka viittaavat tuotteisiin ja palveluihin, joita yrityksesi myy. Esimerkiksi ’Helsinki’ ei ole hyvä sana yksinään, jos yrityksesi ei ole aikeissa myydä Helsinkiä. Sen sijaan jos yrityksesi palvelee vain Helsingin alueen asiakkaita ja palvelu on nurmikon leikkaaminen, olisi hyvä optimoida sivut niin, että haettaessa ’nurmikon leikkaaminen Helsinki,’ sivustosi löytyisi hyvin.
Keitä varten hakukoneoptimointi tehdään?
Joidenkin väitteiden mukaan hakukoneoptimointi tehtäisiin nostamaan verkkosivujen kävijämäärää. Tämä ei kuitenkaan ole oikea tavoite. Tavoitteena hakukoneoptimoinnissa tulee olla saada juuri oikeat ihmiset verkkosivuille. Hakukoneoptimoidut sivut löytyvät silloin kun palveluita tarvitseva etsii palvelua. Jos sivuille tuodaan ihmisiä, jotka eivät olekaan etsimässä kyseistä palvelua, jää tulijalle huono muisto. Hakukoneoptimointi tuo sivuillesi yrityksesi kohderyhmään kuuluvia, jotka etsivät tietoa tuotteista ja palveluista. Tavoitteena on, että yhä useampi ostaa juuri sinun yritykseltäsi ja saat etua kilpailijoihisi verrattuna.
Hakukoneoptimointi vahvistaa yrityksesi brandia
Brandin rakentamisellahan pyritään juuri samaan lopputulokseen kuin hakukoneoptimoinnilla: että tuotetta tai palvelua etsivä ostaisi sen juuri sinun yrityksestäsi. Kun yrityksesi sivusto löytyy ensimmäisten joukosta, syntyy tiedon etsijälle mielikuva siitä, että yrityksesi kuuluu markkinajohtajiin.
Hakukoneoptimointi tuottaa tuloksia jokaisessa hakukoneessa
Kaikissa hakukoneissa on sama tavoite: ohjata tiedon etsijä oikeaan paikkaan. Siksi kaikkien hakukoneiden pitää ottaa samankaltaisia asioita huomioon. Kun sivusto on hakukoneoptimoitu, se löytyy hyvin kaikissa hyvin tehdyissä hakukoneissa.
Miten hakukoneoptimoinnin tulokset voi tarkistaa?
Netello tekee alkukartoituksen sivuston löytymisestä sovituilla hakusanoilla ennen hakukoneoptimointia. Kun hakukoneoptimointi on tehty, tutkitaan tilanne uudelleen ja raportista voi helposti verrata löytymistä alkutilanteeseen. Hakukoneoptimoinnin tulokset ovat kaikkien näkyvillä Googlessa ja muissa hakukoneissa.
Mitä yritys itse voi tehdä hakukoneoptimoinnin tueksi?
Päivitä sivustolle uusia asioita, jotta sivusto ei pysy koko ajan samanlaisena. Ajantasainen tieto palvelee asiakkaitasi ja tukee myös löytymistä hakukoneissa. Varmista sivuston teknisen alustan toimivuus, koska hitaasti latautuvat sivut ja tekniset ongelmat heikentävät löytymistä hakukoneista. Hanki ulkoisia linkityksiä, eli sivustoosi osoittavia linkkejä jotka sijaitsevat muilla hyvillä sivustoilla. Panosta jatkossakin hakukoneoptimointiin, koska hakukoneoptimointi on merkittävä osa yrityksen markkinointiviestintää.
Miten niin hakukoneoptimointi on markkinointiviestintää?
Hakukoneoptimoinnissa ei pelkästään saada sivustoa löytymään hyvin, vaan sen lisäksi vaikutetaan siihen, mitä hakutuloksissa lukee. Kun viesti hakukoneen tuloksissa on oikea, napsauttaa tiedon etsijä mieluummin sitä, kuin epämääräisemmältä näyttävää tulosta. |